Näkyvyysklikkaamalla

20 tammikuuta 2021

Kiitokset antamastanne palautteesta!

Linjastoluonnoksen kommentointi päättyi 3.1.2021. Saimme linjastoluonnoksen kyselylomakkeisiin yhteensä 1282 vastausta. Tässä postauksessa käymme läpi palautteita, ja vastaamme huolta herättäneisiin seikkoihin. Jatkamme linjaston tarkastelua ja mahdollisesti esitämme pieniä muutoksia esitettyyn luonnokseen.

Sunan yhteyksien säilyminen herätti keskustelua

Aivan aluksi haluamme pahoitella suunnittelualueen ulkopuolelle jääneen Espoon keskuksen ympäristön asukkaita vajavaisesta viestinnästä. Erittäin runsaan palautteen perusteella Sunan yhteydet uuden runkolinjan 530 käynnistyessä herättivät huolta. Jo aiemmin luonnosteltuja suunnitelmia ei tuotu linjastoluonnoksen julkaisussa esille, ja suunnitelmasta saattoi saada kuvan, että Sunanniityntien kierrosta ei palvelisi enää mikään bussilinja.

Linjastoluonnoksen julkaisussa kerroimme, että linja 530 korvaa linjat 134 ja 136. Tämä pitää paikkansa Finnoontien palvelun osalta – Matinkylän ja Espoon keskuksen välisen yhteyden tarjoaa jatkossa linja 530. Jo vuonna 2018 laaditussa runkolinjan 530 toteutussuunnitelmassa on kuitenkin hahmoteltu muutosta linjalle 224, joka kulkisi Leppävaarasta Kauniaisten ja Sunan kautta Espoon keskukseen.

Tämän linjastosuunnitelman yhteydessä esitämme, että linja 224 tahdistettaisiin rantaradan junien kanssa toimivaksi liityntäyhteydeksi, jolloin se noudattaisi E- ja U-junien yhteistä 15 minuutin vuoroväliä. Linjan 224 vuoroväli olisi tasaiset 15 minuuttia koko päivän, jolloin se tarjoaisi paremman palvelun kuin nykyinen 136 ruuhka-ajan ulkopuolella.

Tuomarilan, Suvelan ja Sunan yhteyksiä tarjoaa jatkossa myös linja 118, joka alkaa kulkea Espoon keskuksesta Suvelan ja Tuomarilan kautta Tapiolaan, kun Kuurinniityn ja Suurpellon välinen joukkoliikennekatu valmistuu (arviolta vuoden 2022 alusta). Lisäksi linjalle 531 tehtäisiin linjastoluonnoksessa esitetty reittimuutos Sunantielle, jolloin se täydentäisi yhteyksiä myös Olarin ja Matinkylän suuntaan. 

Jatkossa Sunaa palvelisi linja 224, kun runkolinja 530 aloittaa liikennöinnin ja se korvaa linjat 134 ja 136 Espoon keskuksen ja Matinkylän välillä.
Espoon keskuksen ympäristön bussilinjat, kun runkolinja 530 aloittaa liikennöinnin.

















Vastauksemme palautteisiin alueittain (avautuu otsikkoa klikkaamalla)

Saunalahdessa ja Kauklahdessa kiiteltiin parantuvia yhteyksiä, mutta epäkohtiakin löytyi
Latokaskessa ja Tillinmäessä harmitti liityntäyhteyksien hidastuminen
Linjan 510 jatkolle vihreää valoa, mutta suorien keskustayhteyksien poistuminen harmitti Laurinlahdessa ja Soukassa
Olarissa ja Matinkylässä enemmistö oli tyytyväisiä ehdotettuihin bussilinjoihin

Linjastoluonnoksen kyselyihin vastattiin todella aktiivisesti, ja olemme nostaneet tähän postaukseen eniten palautetta keränneet teemat. Jatketaan keskustelua kuitenkin blogikommenttien puolella, jos jostakin herää vielä kysyttävää!

51 kommenttia:

  1. "mutta tämä vaihtoehto maksaisi .. vuosittain yli miljoona euroa enemmän, eikä siksi ole toteutuskelpoinen."

    Ei sitten kannata ihmetellä supistuvia lipputuloja. Itse pitää valmistautua säästämään toiseen autoon.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Kiitos tästä uudesta versiosta. Ihmettelen samalla, että pyydätte kommentteja ehdotuksiin, mutta mikään ei siitä huolimatta tunnu muuttuvan parempaan suuntaan Finnoontien/Malminmäen yhteyksien suhteen. Ymmärrän toki että suorista Länsiväylää pitkin keskustaan menevistä linjoista on isot kulut. Toisaalta, huonot yhteydet aiheuttavat sen, että bussilla ei kuljeta, eli huono liikenneratkaisu myös pienentää lipputuloja. Perheessämme olemme hankkimassa tästä syystä toista autoa Helsinkiin suuntautuvan työliikenteen takia. Metron tultua julkinen ei ole ollut toimiva vaihtoehto (30 min matkustusaika muuttui noin 55 minuutiksi)

    Latokaski ja Malmkinmäen alue on ollut ehdoton joukkoliikenteen häviäjä metron tultua. Ihmettelen Länsiväylässäkin esitettyjä HSL:n ajatuksia siitä, että suoria linjoja ei voida tasapuolisuuden nimissä lisätä, sillä jos yhdelle alueelle sellainen tulee, pitäisi sellainen antaa muillekin. Toisaalta, Malminmäen alueella matka-ajat lähes kaksinkertaistuivat metron myötä, kun muilla alueilla muutos huonompaan oli vähäisempi. Eikö tasapuolista olisi se, että että tämä (HSL:n aiheuttama) epäreiluus korjattaisiin suorilla linjoilla Finnoontietä Suomenojan kautta Kamppiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos viestistä! Finnoontien ja Malminmäen yhteyksiä tarjotaan luonnoksessa useilla eri linjoilla eri puolille Espoota. Helsingin suuntaan parhaimmat yhteydet ovat liityntäyhteys Finnoon metroasemalle (ja Matinkylään) runkolinjalla 530 sekä ruuhka-aikoina linja 121A, joka tarjoaa Olarin kautta vaihdottoman yhteyden Kamppiin. Näiden lisäksi yhteyksiä on myös Espoon keskuksen ja Olarin (ja edelleen Matinkylään) suuntaan linjalla 531. Matka-ajaltaan luonnoksessa esitetty 530 + metro on hyvin lähellä nykyistä (134/136 + metro), kun liityntämatka lyhenee muutamalla minuutilla ja metromatka pitenee pari minuuttia. Linjan 121A matka-aika Kamppiin olisi Kukkumäen pysäkiltä arviolta n. 35 minuuttia.

      Poista
  3. "Tillinmäessä pidetään linjan 158 tarjoamaa liityntäyhteyttä liian hitaana"

    Mutta asiaan ei tuotu mitään korjauksia; miksi palautetta sitten pyydettiin?

    "päiväsaikaan nousijamäärät Tillinmäentien varrelta ovat vähäiset (n. 2 matkustajaa / lähtö)"

    Kun suunnitellaan tulevaisuutta ei kannata katsoa menneisyyttä. Kannattaa tutustua alueelle rakennettuun & rakennettavaan asuntomäärään; joka varmasti tulee tuntumaan nousumäärissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä valmistuneiden asuntojen asukkaat ovat nyt jo tuntuneet. Bussesisa selkeästi täydempää kuin aiemmin. Mutta varmaan liian myöhään.

      Poista
    2. Hei ja kiitos viestistä! Tillinmäen yhteyksiä pyrittiin ensimmäisistä versioista parantamaan jatkamalla ruuhka-aikoina Kamppiin päättyvä 164K palvelemaan Tillinmäentietä. 164K:lla matka-aika Tillinmäentieltä Kamppiin on n. 35 minuuttia, vaikka se kiertääkin Saunalahden kautta. Nykyään linjan 157 ja metron yhdistelmä on noin 45 minuuttia. Ruuhka-aikojen ulkopuolella matkustajamäärät ovat tosiaan suhteellisen pieniä ja tällöin Tillinmäentielle jäisi ainoastaan tuo hitaampi linja 158 Matinkylään. Tulevaisuudessa Kivenlahden ja Kiviruukin rakentuessa linjaa olisi mielekästä jatkaa Kivenlahteen. Kivenlahden metroaseman läntinen sisäänkäynti aukeaa n. pari vuotta metron käynnistymisen jälkeen, jolloin myös liityntäyhteyksien nopeuttaminen siihen suuntaan pystyttäisiin mahdollisesti järjestämään tehokkaasti.

      Poista
    3. Ruuhka-aikojen ulkopuolella, linjan 158 lisäksi, alueelta on yhteyksiä läheisiltä kaduilta myös linjoilla 159, 163 ja 542.

      Poista
    4. 164 palvelisi vain ruuhka-aikana. Kun suunnitellaan muutoksia jotka tulee voimaan 2023 ei kannata katsoa vanhoja tilastoja. Vaan tulevia ja tutkia suunnitelmia, miten alueelle rakennetaan. Suunnitelmissa on nimenomaan unohdettu Tillinmäen ”keskusta”, tätä aluetta ei palvele muut linjat kuin 157. Ja rakentaminen on nimenomaisesti keskittynyt tälle alueelle.

      Tutustukaa muuhunkin dataan kun nousutilastoihin. Palautettakin tullut selkeästi paljon.

      Poista
    5. Tässä on kieltämättä hieno logiikka. Ensin heikennetään palvelua (Länsimetro I:n kanssa), kun palvelua ei käytetä voidaan perustella sen lisäheikennyksiä "Ei sitä edes käytetä".

      Seuraavassa vaiheessa valitetaan yksityisautoilusta ja sen lisääntymisestä.

      Syy ja seuraus.

      Poista
  4. Miten fiksua on ensin rakentaa Tillinmäentien varsi täyteen asuntoja + koulu ja sitten nypätä bussi pois? No ei se mitään. Me ostetaan sitten toinen auto niin kuin kunnon espoolaisten kai kuuluukin tehdä.

    VastaaPoista
  5. Latokasken yhteyksiä ei saa huonontaa entisestään. 159 tulisi jatkaa nykyisellä reitillään, jotta yhteys keskustaan olisi kohtuullinen. Tuo "suora" linja nimittäin kuulostaa ihan muulta kuin nopealta yhteydeltä kamppiin. Toinen kestämätön muutosehdotus on, että yhteys tapiolaan häviää. Metron aloittaessa menetimme suoran yhteyden meilahteen ja jos nyt vielä yhteys tapiolaan, josta vaihtamalla on päässyt meilahteen, menetetään, niin on kyllä todella mahdotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, 159 aina suoraan länsiväylälle on ehdoton, jos aikoo selvitä ilman omaa henkilöautoa. Jos se häviää, niin sitten on pakko siirtyä ajamaan itse aamuruuhkissa keskustaan tai vähintään osan matkaa siihen suuntaan.

      Poista
    2. Kiitos viestistä. Olemme pahoillamme, että kaikille miellyttävää ratkaisua suunnitelmiin ei ole löydetty. Pelkästään näissäkin kommenteissa on tullut jo toiveita nopeista yhteyksistä Latokaskesta Matinkylään, Kamppiin ja Tapiolaan sekä myös yhteyksistä Martinkallion kouluun sekä Finno Skolanille. Tässä oikeastaan kiteytyy suunnitelman haastellisuus Latokasken osalta käytettävät resurssit huomioiden - kaikkia yhteyksiä ei pystytä mitenkään toteuttamaan heikentämättä muiden alueiden palvelua merkittävästi. Latokasken päätepysäkiltä vaihdottoman yhteyden Kamppiin tarjoavan 121A:n matka-aika Olarin kautta olisi arviolta n. 40-45 minuuttia, eli ei kauhean nopea, mutta kuitenkin kilpailukykyinen nykyisen 159 + metro yhdistelmän kanssa. Tämä vaihdoton yhteys on kustannusten puolesta mahdollista toteuttaa juuri nykyisen Tapiolaan päättyvän 125K:n resursseja hyödyntäen.

      Latokasken yhteyksiä Meilahden suuntaan voisi parantaa ehdotuksella, jossa joka toinen linjan 159 vuoroista ajaisi Länsiväylää pitkin, jolloin vaihto runkolinjalle 510 onnistuisi Finnoonsolmun pysäkillä. Runkolinjan 510 liikennöidessä suhteellisen tiheästi vaihto olisi Latokaskesta matkustaessa hyvä, mutta ongelmaksi muodostuisi paluusuunnan vaihto tiheältä 510:ltä harvemmin liikennöitävään linjaan 159 (käytännössä matkaketju pitäisi siis suunnitella etukäteen).

      Poista
  6. Täysin samat ajatukset Latokasken/Finnoontien yhteyksien osalta. On käsittämätöntä, miten paljon matka Helsinkiin on jo hidastunut (! Ei nopeutunut) metron miljardi-investoinnin vuoksi. Esim. Oma työmatka keskustaan hidastunut n. 38 min > 56 min., tarkoittaen että vietän joukkoliikenteessä viikossa 3 tuntia enemmän - kuukaudessa 12 tuntia, vuodessa yli 130 tuntia! Ja nyt suunnitellaan edelleen lisää heikennyksiä! Harvempaa vuoroväliä ja kiertelevämpiä reittejä. Eihän kukaan halua bussissa ehdoin tahdoin pitkään istua tai kierrellä lähiöitä töihin mennessä tai lapsia hakiessa. Olen ollut vannoutunut joukkoliikenteen puolustaja, mutta nyt joudumme aidosti ensimmäistä kertaa harkitsemaan toista autoa.

    VastaaPoista
  7. Latokaskeen/Finnoontien varteen takaisin vanhat kunnon suorat yhteydet 154/156 Kamppiin, muuta järkevää vaihtoehtoa ei ole! Säästäkää vaikka metroasemien koristeluissa, että saamme suorat linjat. Toinen auto ei meille eikä monelle muulle ole taloudellisesti valitettavasti mahdollinen, eikä työpaikkaa pysty vaihtamaan bc-alueelle. Kun länsimetro tuli, Länsiväylän eteläpuolisille alueille, Espoonlahti jne, tarjottiin suoria busseja. Me Länsiväylän pohjoispuoliset sen sijaan saimme selviytyä kahden liityntäbussin 134 ja 136 kanssa joten kuten (= työmatka hidastui itselläni 30 per päivä). Tasapuolisuuden nimissä nyt olisi meidän vuoro saada suorat bussilinjat. Vaan meillepä tarjotaan jatkossa vain yhtä liityntäbussia ja metroa, joka Matinkylässä on varmasti jo täynnä lännempää tulijoita. Peräänkuulutan vastinetta verorahoille ja hintavalle abc-lipulle.

    VastaaPoista
  8. It's annoying that the suggested route from Latokaski to Meilahti takes 1hr if one is lucky. The suggested route for me includes the bus 542+280 and the 280 bus is sometimes full and sometimes does not come at all. The alternative 213 takes even longer. It's strange that a 15-20min car ride distance takes 1hr with the public transport and includes freezing outside for 5-45min (depending if the 280 bus decides to come/has free space) during winter times.

    The line to Meilahti was cancelled because of the subway, but the subway does not help me to get to Meilahti at all, not even remotely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, with the current bus network we would suggest to use the bus 125K to Tapiola and then transfer to bus 510 for Meilahti.

      With the new planned network there would be a few options: 121A to Haukilahdensolmu, 159 to Matinkylä or 542 to Espoonlahti and then transfer to bus 510 at one of these places. We are currently checking if there is a possibility to drive every other trip of 159 via Länsiväylä, which would make the transfer between 159 and 510 a little easier.

      Poista
  9. Työmatkani on reilut 5 km Suna(Alamäki)-Suomenoja. Nyt pääsee 136:lla, mutta uudistuksen jälkeen pitäisi vaihtaa (ja odottaa) Espoon keskuksessa bussia. Kävellen todennäköisesti nopeammin perillä.

    VastaaPoista
  10. Tähänkin perheeseen toinen ajokortti ja auto hommattu vain siksi että Latokasken yhteyksiä heikennettiin metron myötä ja matka-aika tuplaantui. Eikö Espoo ja HSL halua olla ympäristöystävällisiä ja tarjota hyvät yhteydet? Pyörälläkin pääsen nopeammin 18km työmatkan kuin nykyisillä julkisilla yhteyksillä, joita ollaan edelleen heikentämässä. Voin kertoa että lähes kaikki Latokaskessa ja ympärillä ovat tätä mieltä vaikkeivät kaikki anna palautetta. Metro johti uusien autojen hankintaan, onko se ekologista?

    VastaaPoista
  11. Jos joka toinen vuoro 159 muutetaan uudessa suunnitelmassa kulkemaan länsiväylän kautta Matinkylään JA 157 lakkautetaan, miten koululaiset pääsevät kulkemaan Latokaskesta Finno skolaniin ja Martinkallion kouluun? Vuorovälin pitää tässä tapauksessa olla alle 10 mminuuttia aamu 7.30-10 välillä. Koululaisten liikkumisen sujuvuus pitää varmistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latokaskesta Finno skolaniin vuorovälin tiivistämisellä olisi hyvä ehdotus. Muuten joka toinen vuoro nopeaa reittiä on hyvä sekä koululaisten että Kamppiin menevien osalta.

      Poista
  12. Latokaskesta pitää ehdottomasti päästä suoralla linjalla Tapiolaan jatkossakin. En ymmärrä, miksi HSL edes vaivautuu kysymään kommentteja, kun niistä ei oteta mitään huolia huomioon. Nyt on jo pidemmän aikaa ollut julkista keskustelua metron kapasiteetista, joten miksi ihmeessä kaikki pitää sinne pakottaa alueilta, jotka eivät ole lähelläkään metroa? Latokaski paitsi tarvitsee myös ansaitsee vanhat toimivat bussilinjansa takaisin. Jos joku metroon haluaa vaihtaa, niin vanhan 160 reitillä on useampikin vaihtoehto siihen. Matinkylän metro oli ruuhka-aikoina jo aiemmin täynnä mutta se tulee olemaan sietämätön Kivenlahden jatkeen valmistuttua, kun puolet junista jää Tapiolaan. Liityntä metrosta ainakaan Latokaskeen ei toiminut, kun joka toinen juna tuli niin lähellä bussin lähtöaikaa, ettei ollut mitään toivoa ehtiä bussiin ja niinpä aina joutui odottamaan sen yli 10 minuuttia, mikä entisestään lisäsi matka-aikaa ja syvää vihaa HSL:n surkeampaakin surkeampaa linjastosuunnittelua kohtaan. Kaiesta tästä äärettömän paljon heikentyneestä julkisesta liikenteestä joudumme vielä maksamaan lähes tuplaten verrattuna alueisiin, joilla on hyvät yhteydet. HV, HSL, hv.

    VastaaPoista
  13. Linjoista 134 ja 136 tulisi ehdottomasti säilyttää edes toinen. Miksi huonontaa Espoon sisäisiä yhteyksiä kauempana metron vaikutusalueesta? Ei kaikki julkinen liikenne suuntaudu Helsinkiin, jota metro palvelee.
    HSL:n tavoitteita ovat toimiva arki, kestävä liikkuminen ja ilmastoystävällisyys. Kuinka nämä tavoitteet näkyvät tässä linjastosuunnitelmassa? Nyt pitää HSL tehdä ryhtiliike, täyttää lupaukset ja ennenkaikkea kantaa vastuu.

    T. pettynyt espoolainen

    VastaaPoista
  14. Latokaskesta Matinkylään vuorovälin tiivistämisellä 10 minuttiin aamuisin ja iltapäivisin olisi hyvä ehdotus. Muuten joka toinen vuoro nopeaa reittiä on hyvä sekä Finno skolan ja Martikallion koulun koululaisten että Kamppiin menevien osalta.
    Supra yhteys Kamppiin toivottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos ehdotuksesta. Vuorovälin tihentäminen nostaisi luonnollisesti kustannuksia, mutta tätä ratkaisua täytyy vielä tarkastella. Ongelmaksi tässä muodostuisi Martinsillantien liityntäyhteys Matinkylään, joka olisi ruuhka-aikoina tällöin 20 minuuttia (kun joka toinen 159 ajaisi Länsiväylää pitkin) ja ruuhka-aikojen ulkopuolella tätä tiheämpi eli 15 minuuttia (kun ei ajettaisi ruuhka-ajan vuoroja Länsiväylän kautta). Eli sinällään linjaan tehtävä tihennys parantaisi yhteyksiä Latokaskessa ja Nöykkiönkadulla, mutta siitä seuraisi hieman hullunkurinen tilanne Martinsillantien vuorovälien puolesta. Otamme ehdotuksen jatkotarkasteluun!

      Poista
  15. Nyt ihmetellään miksi Espoosta virtaa asukkaita muualle. Liekö selitys Länsimetrossa...

    VastaaPoista
  16. Onko tietoa metroa edeltäneiden Latokaskea palvelleiden Kampin bussilinjojen 154, 156, 160 ja Tapiolaan/Meilahteen jne. kulkeneen 195 kustannuksista per matkustaja? Itse käytin työmatkoilla 154, 156 ja 160 busseja, jotka kaikki olivat ruuhka-aikoina aivan täynnä. Väitän edelleen, että suorat Finnoontien ja Nöykkiönkadun bussilinjat palauttamalla HSL saisi niin paljon lisää matkustajia, että kustannukset lopulta olisivat samaa luokkaa kuin huonosti palvelevien liityntäbussien ajattaminen vähäisillä matkustajamäärillä. Palauttakaa edes ruuhka-aikoihin muutamat suorat bussilinjat pilottikokeiluna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos viestistä! Teimme nopean tarkastelun linjojen 154 ja 156 osalta. Nopeasti tehdyssä tarkastelussa on toki monta muuttujaa, kun metrokin aukesi loppuvuodesta linjojen pysyessä vielä ennallaan. Vertailuna nykylinjastoon näiden linjojen kustannukset per nousu oli edullisempi verrattuna nykyiseen linjaan 159, mutta kalliimpi esimerkiksi linjaan 531 verrattuna. Näitä lukuja ei kuitenkaan tällaisenaan ole käytetty suunnitelmaa tehdessä vertailun ollessa haastavaa koko liikennejärjestelmän muututtua alueella. Myös tuo silloisten linjojen ruuhkapainotteisuus nostaa osaltaan kustannuksia nousuihin verrattuna, joten senkään osalta vertailua läpipäivän tiheämmin liikennöitäviin liityntälinjoihin ei ole tehty.

      Poista
    2. Lisäyksenä vielä, että linjojen 154 ja 156 osalta tarkastelu tehtiin vuodelta 2017.

      Poista
  17. Kiinnostaisi myös yöbussiliikenne Hki-Suna/Tuomarila/Suvela uudistuksen myötä. Nyt on 134 palvellut hyvin myös arki-iltaisin työmatkaliikennettä meille epätyypillisinä aikoina työskenteleviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Yölinjaston suhteen isompia muutostarpeita ei ole tiedossa, mutta käymme yölinjastokokonaisuuden vielä kertaalleen läpi sitten kun päivälinjasto on tiedossa.

      Poista
  18. Nyt annetaan hienoja selityksiä: "Linjan 159 ajoaika Matinkylään hidastuisi muutamalla minuutilla". Onko tuon ajoajan eron ilmoittaja ihan oikeasti käynyt ajamassa nuo reitit esim. ruuhka-aikana? Ei, jos saa eroksi muutaman minuutin. Nimim. Meilläkin perheessä kaksi autoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä. käytämme ajoaikatarkasteluihin toteutuneita ajoaikamittauksia eri linjoilta. Toteutuneiden ajoaikamittausten perusteella linjalla 159 ajoaika Sammalvuoren pysäkiltä Matinkylän metroasemalle oli aamuruuhkassa ennen korona-aikaa keskimäärin n. 7-8min. Ajoaikamittausten perusteella sama pysäkkiväli linjalla 157 (Martinsillantien + Friisilän kautta Matinkylään) oli ennen korona-aikaa keskimäärin n. 11 minuuttia. Tuo muutaman minuutin arvio on tehty tämän pohjalta.

      Poista
  19. Hei. Meitä huolestutti lasten koulumatkayhteyksien muuttuminen vaihdollisiksi täältä Hyljelahdesta. 111 on palvellut hyvin paitsi Matinkylään niin myös Tapiolaan koulu- ja harrastusmatkoilla. 111 katkaisu johtaisi meillä merkittävään auton käytön lisääntymiseen. Vuoroväli on myös sopiva ja riittävä. Ollaanko alueen ainoa joukkoliikenneyhteys tuhoamassa nyt siis? 533 (vai mikä olikaan) olisi selkeä palvelutason huononnus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos viestistäsi! Hyljelahdesta olisi jatkossakin yhteys Matinkylään linjalla 533. Vaihdoton yhteys olisi Tapiolan sijaan mm. Olariin, Suurpeltoon, Nihtisiltaan sekä Kauniaisiin.

      Jatkossa metroasema on monen hyljelahtelaisen kävelymatkan päässä, ja metro tarjoaa huomattavasti nopeamman yhteyden Tapiolaan kuin nykyinen bussilinja 111. Hyljelahdesta katsottuna lähimmälle metroasemalle (Finnoo tai Kaitaa) on pisimmillään noin kilometrin kävelymatka.

      Poista
    2. Hei. Metroasema eikä sen koommin linja 533 paranna vaan huonontaa palvelua. Eli mikä olisi Hyljelahdesta vaihdoton yhteys Tapiolaan? Tätä nyt kannattaisi miettiä uudelleen ellei jotain toista linjaa tule rinnalle. Emme tarvitse vaihdotonta yhteyttä mihinkään minne 533 Matinkylästä eteenpäin ajaa.

      Poista
  20. Hei! Suvelasta poistui hiljattain linja 235, ja nyt aiotte lopettaa Kirstintieltä sen lisäksi linjat 134 ja 224, jolloin Kirstintietä kulkee enää 213 ja 118. Näistäkin viikonloppuisin kulkee vain 118. Suvela on suuri asuinalue, jossa sijaitsee mm. useita päiväkoteja ja jopa vuoropäiväkoti, jonne on voitava jatkossakin päästä sujuvasti kulkemaan julkisilla. Tälläkin hetkellä on välillä mahdotonta päästä lastenrattaiden kanssa bussin kyytiin Kirstintieltä tai sinne päin kulkevaan bussiin, joten yhden tai kahden bussilinjan varaan jääminen on huolestuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kirstintietä tulee tosiaan kulkemaan linjat 213 ja 118. Linjan 118 vuoroväli tulee kuitenkin tihentymään jo arviolta vuoden 2022 vaihteessa, jolloin Kuurinniityn ja Henttaan välinen joukkoliikkennekatu valmistuu ja linjan 118B lähdöt jatketaan Espoon keskukseen. Tällöin Tapiolan ja Espoon keskuksen suuntiin pääsee linjalla 118 10 minuutin välein ruuhka-aikana. Lisäksi linjan 531 reittimuutos tarjoaa yhteyden Sunantien ja Kirstintien risteyksestä Olarin ja Matinkylän suuntiin.

      Poista
    2. Ei lohduta yhtään tämä vastaus. 531 ei palvele Suvelan toisessa päässä asuvia. Nyt puhutaan alueesta, jossa vielä muutama vuosi sitten kulki oikeasti viisi eri linjaa. Länsimetron myötä on yhteydet vain huonontuneet. Lisätkää edes 213:n vuoroja myös viikonloppuihin.

      Poista
  21. Tuleeko 543 lakkautuksen myötä muutoksia Leppävaarassa linjalle 202 (muita kuin liikennöintisuunnitelmassa oleva Perkkaan kierroksen laajennus)?

    Nyt kun myös 544 siirtyy kulkemaan Nihtisillan katuverkon kautta, olisi hyvä harkita linjan 202 päätepysäkin siirtämistä poliisitalon toiselle puolelle. Tällä melko pienellä pidennyksellä saataisiin samoja pysäkkejä käyttävä vaihtoyhteys Nihtisillan kautta meneville linjoille. Nykyisellään Vitikan päätepysäkki on suorastaan ärsyttävän lähellä, mutta kuitenkin kävelymatkan kipurajan ylittävällä etäisyydellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos huomiostasi. Käsittelemme Leppävaaran yhteyksiä erikseen tänä vuonna aloitettavassa alueen linjastotarkastelussa. Alustavasti linjan 202 reittimuutosta on tässä vaiheessa ajateltu juurikin ehdotuksesi mukaisesti.

      Poista
    2. Siis linja 202 sehän on poistumassa ja ollaan korvaamassa runkolinjalla 520. Välissäkö annetaan hetkeksi ihmisille taas jotain muutoksia ja sitten taas muuttuisi jos - kun runkolinja saadaan liikkeelle. Just joo.

      Poista
  22. Suvelan läpi ei jatkossa kulkisi kuin 118 ja 213? No jopas menee kehnoksi! 213 kulkee vain arkisin, viikonloppuisin pitäisi kaikkien ahtautua yhteen ainoaan kulkevaan bussiin? Kilometrin kävely mille tahansa runkolinjan pysäkille on liikaa! Ymmärtäisin tämän jossain maakunnissa, mutta en täällä Espoossa. Joukkoliikenneyhteydet ovat ainoastaan huonontuneet reilun kymmenen vuoden aikana. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos viestistäsi. Vastasimmekin tähän jo ylempään kommenttiin Suvelan yhteyksiin liittyen: Kirstintietä tulee tosiaan kulkemaan linjat 213 ja 118. Linjan 118 vuoroväli tulee kuitenkin tihentymään jo arviolta vuoden 2022 vaihteessa, jolloin Kuurinniityn ja Henttaan välinen joukkoliikkennekatu valmistuu ja linjan 118B lähdöt jatketaan Espoon keskukseen. Tällöin Tapiolan ja Espoon keskuksen suuntiin pääsee linjalla 118 10 minuutin välein ruuhka-aikana. Lisäksi linjan 531 reittimuutos tarjoaa yhteyden Sunantien ja Kirstintien risteyksestä Olarin ja Matinkylän suuntiin.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä, että pelkkää huonontumista viime vuosien aikana. Mikäli joukkoliikenteelle toivotaan käyttäjiä myös jatkossa, niin ei tällä tavalla lisäänny muu kuin yksityisautoilu.

      Poista
    3. meillä täällä kauklahdessa kävellään tuo 1,5 km jos junaan haluat illala, ei ole busseja. ja HSL:n kertomana kävely on vain hyväksi, vaikka kainalo-sauvojen kanssa. Meiltä viedään nuo 118, ja 213 jäävät sinne espoon asemalle. täällä on ollut joskus YTV:n aikana 165 (hki-kauklahti), 166(hki-kauklahti-hvitträsk),276 - 277 (hki-kauklahti-siuntio), ja joitain Matkahuollon muita pikavuoroja, tuo nykyinen 118 ajoi 18A-tunnuksella kauklahteen. tavallinen jäi mikkelään yhdessä 213 kanssa.

      Poista
  23. Koittakaapas HSL:n väki ja kunnallispäättäjät katsoa matka-aikoja Reittioppaasta. Nöykkiöstä matka-aika Helsingin keskustaan arkiaamuna 49-54 min. Matka-aika MÄNTSÄLÄSTÄ 40-43 min. Ei mene ihan kuin Strömsössä. Jos luulette kenenkään täällä asuvan vaihtavan yksityisautosta julkisiin, erehdytte raskaasti. Laittakaa vaan ruuhkamaksuja, kyllä me kiltisti maksetaan, sillä hidas metro hitaine syöttölinjoineen ei kiinnosta.

    VastaaPoista
  24. Runkolinja Kivenlahti- Kauklahden välille Runkolinja Tapiola-Suurpelto- Espoonkeskus

    VastaaPoista
  25. saisi toi bussiilinja 118 Tapiola-Kauklahti pysyä entisellään kun nyt muuttuisi uuden linjaston myötä oma liikkuminen aika hankalaksi

    VastaaPoista
  26. Kyllä tässä harkitsee jo auton hankkimista. T..suvelassa asuva

    VastaaPoista
  27. Bussi 213 17.1.2023 klo 10.00 Kauklahden asemalta ei pysähtynyt ja ottanut matkustajia ollenkaan kyytiin. En ymmärrä, miksi? Bussi tuli pysäkin ohi kyllä
    ajallaan, tosin hyvin kovalla vauhdilla. Eihän se bussi ole mikään ralliauto.
    Ohi ajaessaan n.35 vuotias mieskuljettaja vain katsoi minua ja painoi kaasua!
    Minulla ei ollut varmuutta, pääsenkö junalla sopivasti Leppävaaraan ja siitä
    505 bussilla Munkkiniemeen ajallaan, niin noudin autoni radan toiselta puolelta
    ja ajoin bussin perästä Munkkivuoreen, mistä kävelin Munkkiniemen puolelle
    (siellä on helpommin parkkipaikkoja) Kerran aiemmin 213 kuljettaja ei pysähtynyt
    Kauklahden asemalle, vaan vasta kirjaston kohdalla. Näillä kummallakin kerralla
    ajokeli oli hyvä. Olin 13 min ennen bussin ohitusaikaa valmiina pysäkillä!

    VastaaPoista