Näkyvyysklikkaamalla

18 helmikuuta 2021

Projekti etenee - tilannekatsaus

Hei kaikki! Olemme alkuvuodesta käyneet linjastoluonnokseen saatuja palautteita läpi. Linjastoluonnoksesta annettiin paljon palautetta puolesta ja vastaan, mutta muutamat epäkohdat nousivat selkeimmin esille. Negatiivista palautetta on tullut etenkin Länsiväylän pohjoispuolisten alueiden Tillinmäen ja Latokasken suunnitteluratkaisuista sekä Soukan alueen vaihdottomien, Kamppiin päättyvien, bussiyhteyksien poistumisesta.

Linjastoluonnosta ja siitä saatua palautetta on käyty esittelemässä myös Espoon kaupungin konsernijaostossa. Myös konsernijaostossa käydyissä keskusteluissa esille nousi etenkin Tillinmäentien ja linjan 158 tarjoamat yhteydet. 

Seuraava askel on tuottaa linjastosuunnitelman pohjalta vaikutusten arviointi, jonka avulla saamme lisää tietoa luonnoksen vaikutuksista esimerkiksi matka-aikoihin ja kulkutapaosuuksiin.

Linja 510 esitetään jatkettavaksi Espoonlahteen. Tällä hetkellä linja kulkee Herttoniemestä Westendinasemalle.


Kävimme vielä tarkemmin läpi muutamaa vaihtoehtoa, joita asiakkaatkin ovat ehdottaneet.

Linjalle 159 ehdotettiin palautteissa ratkaisua, jossa joka toinen lähdöistä kulkisi ruuhka-aikaan Martinsillantietä ja joka toinen Länsiväylää, jolloin osalla lähdöistä Matinkylään pääsisi muutamaa minuuttia nopeammin. Tällaisessa ratkaisussa Martinsillantielle syntyisi tilanne, että palvelu olisi heikompaa ruuhka-aikaan kuin päiväsaikaan. Linjan jakaminen kahdelle reitille aiheuttaisi myös epätasavälisyyden Latokaskesta lähdettäessä, koska linjat täytyy kuitenkin tahdistaa metroliikenteeseen. Linjastoluonnoksessa ehdotettu reitti Martinsillantien kautta keräsi myös positiivista palautetta, kun yhteydet alueen kouluihin ja palveluihin paranevat.

Latokasken yhteyksien osalta tarkastelimme nykyisiä matka-aikoja linjastosuunnitelmassa ehdotettuun verrattuna. Palautteen perusteella koettiin, että matka-aika Helsinkiin hidastuisi merkittävästi nykyisestä. Vaikka linja 159 siirtyisi muutaman minuutin hitaammalle reitille, matkustamiselle on myös paljon muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi linja 542 tarjoaa 10 minuutin välein ruuhka-aikoina yhteyden Kivenlahden metroasemalle, jonka kautta matka-aika Helsinkiin olisi hyvin lähellä nykyistä matkaketjua (159+metro). Tämän lisäksi linja 121A tarjoaa vaihdottoman yhteyden Kamppiin ruuhka-aikoina noin 40 minuutissa eli jopa hieman nykyistä matkaketjua nopeammin. Päiväliikenteen osalta päädyimme ratkaisuun, jossa linjaa 121A ajettaisiin iltapäivisin jo n. klo 13 alkaen. Kokonaisuudessaan Latokasken yhteydet ovat ehdotuksessa nousijamääriin suhteutettuna varsin kattavat, joten muita muutoksia luonnokseen ei esitetä.

Negatiivista palautetta annettiin myös nykyisten vaihdottomien Kampin yhteyksien korvautumisesta metrolla Soukan ja Espoonlahden alueilla. Valitettavasti tämän suunnitelman yhteydessä emme pysty esittämään Kamppiin liikennöivien suorien linjojen säilyttämistä näiltä alueilta. Metron jatke tuo alueelle erittäin tiheän ja laajan liikennetarjonnan, jonka lisäksi alueella on pyritty panostamaan tiheisiin liityntäyhteyksiin (mm. Ala-Soukasta ruuhka-aikoina 5min välein liityntäyhteys metrolle, Soukanniemestä 10min välein, Laurinlahdesta 10min välein Espoonlahteen ja 10min välein Soukkaan). Tiheiden liityntäyhteyksien lisäksi runkolinjan 510 jatkon myötä Kivenlahden ja Espoonlahden alueilta on myös vaihdoton bussiyhteys Länsiväylää pitkin mm. Matinkylään, Tapiolaan, Otaniemeen, Meilahteen, Pasilaan ja Vallilaan.


Muutoksia alkuperäiseen luonnokseen

Saamamme palautteen perusteella esitämme linjan 158 jatkoa Espoonlahden terminaaliin, jolloin linja yhdistyisi metroon molemmissa päissä. Tätä on toivonut etenkin Tillinmäentien varren asukkaat. Alkuperäisen suunnitelman mukaan linjaa suunniteltiin jatkettavaksi metrolle vasta Kiviruukin ja Kivenlahden rakennustöiden valmistuttua.

Kivenlahden metroaseman ympäristön kadut – Höyrylaivantie ja Kiviruukinkatu – valmistuvat myöhemmin kuin uuden bussilinjaston on määrä aloittaa liikenteensä. Loppuvaiheessa Espoonlahden terminaalin laiturijärjestelyihin saatetaan joutua tekemään muutoksia, ja myös linjan 158 reittiä tarkastellaan uudelleen, kun Kivenlahden asemanympäristö valmistuu.

Linja 158 esitetään jatkettavaksi Espoonlahden terminaaliin. Kartalla on esitetty myös muut Tillinmäkeä palvelevat linjat.
Linja 158 esitetään jatkettavaksi Espoonlahden terminaaliin. Kartalla on esitetty myös muut Tillinmäkeä palvelevat linjat.


Tillinmäen yhteydet

Linja

Reitti

Vuoroväli (ruuhka/päivä/la/su)

158

Matinkylä (M) – Nöykkiö – Tillinmäki – Espoonlahti (M)

15/15/15/30

163

Espoonlahti (M) – Tillinmäki – Saunalahti – Kallvik

30/30/30/60

542

Ala-Soukka – Espoonlahti (M) – Kivenlahti (M) – Kattilalaakso –Latokaski – Espoon keskus – Jorvi

10/15/15/30

164K

Tillinmäki – Saunalahti – Kamppi

20/x/x/x


Seuraavaksi viimeistelemme ensimmäisen luonnosversion Kirkkonummen liityntälinjojen osalta, ja julkaisemme linjastoluonnoksen blogissamme pian.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti